Mikä on uutta

Tervetuloa Cosmopolitanin keskusteluihin!

Osallistu keskusteluihin joko anonyymisti tai omalla nimimerkilläsi. Luethan keskustelualuuen säänöt täältä. Tervetuloa mukaan!

Voit aloittaa uuden keskustelun siirtymällä valitsemallesi keskustelualueelle ja kirjoittamalla suoraan punaisen vaakapalkin alapuolelle ("Kirjoita viestisi tähän").

Rekisteröi käyttäjätilisi foorumille klikkaamalla tästä!

kuinka kauan joudun kärsiä?

  • Keskustelun aloittaja emilybs
  • Aloitettu
E

emilybs

Vieraileva tähti
#1
Ex-poikaystäväni ja minä olemme tienneet toisemme aina mutta tunteneet pari vuotta. Kaikki alkoi molemminpuoleisella ihastuksella, joka eteni yhdessä olemiseen vasta puolen vuoden jälkeen. Sitä kesti vain n.kuukauden, koska muutin eri puolelle suomea ja sovimme että olemme vain kavereita. Näimme n. kuukauden välein ja kipinä oli tallella, joskin silloin pysyimme vain kavereina ja säädimme välillä eri ihmisten kanssa. Viime jouluna palasimme yhteen ja ikävä oli ollut kova. Seurustelu oli enimmäkseen etäsuhteessa olemista, mikä teki sitä välillä hankalaa. Kesän alussa se tuntui mahdottomalta ja erosimme sovussa. Kesän puolivälissä näimme ja meillä oli taas ihanaa. Sitten hän lähti inttiin. Näimme viimeksi pari vk sitten 3kk:n tauon jälkeen ja tunnustin hänelle että minulla on yhä tunteita. Keskustelimme suhteestamme, mutta aikaa oli liian vähän. Nyt hän sanoi että haluaisi lopettaa meidän jutun kokonaan, mutta myönsi että se tuntuu todella pahalta. Hän kuitenkin kokee sen itselleen paremmaksi/helpommaksi vaihtoehdoksi. Suhteemme on aika kuluttava. Minusta tuntuu että kuulumme yhteen vaikka yritän ajatella että pääsen hänestä yli. Sovimme että juttelemme kun näemme mutta tiedän etten saa sanotuksi mitä haluan ja en halua roikkua hänessä. Mitä teen? Käskenkö hänen elää omaa elämäänsä ja yritän olla kaveri, vaikka tiedän että hänkin ikävöi minua aika-ajoin ja minua itseäni sattuu jos olen hänen lähellään kun emme ole yhdessä. Tiedän etten kärsin siitä koko ajan jos menetän henkisen yhteyteni häneen. Menen parin kk:n päästä samalle paikkakunnalle hänen kanssaan ja näen häntä usein pitkän aikaa. Meillä on lisäksi yhteinen tiivis kaveriporukka.